Kolme viikkoa leikkaukseen! 3 weeks to go!

Tasan kolmen viikon päästä makoilen sairaalassa ja olo ei varmasti ole yhtä mukava kuin nyt! Tai mistä minä tiedän, kuinka pöllyissä sen leikkauksen jälkeen on. Jännittää! Keväällä tuntui, että leikkaukseen on ikuisuus, enkä halunnut ajatella koko asiaa. Nyt se on jo ihan pian ja ajatukset pyörii ihan tahtomattakin melkein koko ajan siinä.

Ensinnäkin olen mietiskellyt ihan käytännön asioita. Mies on onneksi ensimmäisen viikon kotona ja vie lapset päiväkotiin ja auttaa (=tekee kaiken, minä olen kipeä!) kotitöissä. Olen miettinyt mm., missä nukun ensimmäiset yöt. Meidän nuorimmainen nimittäin nukkuu edelleen meidän sängyssä (monistä omaan sänkyyn nukutusyrityksistä huolimatta) ja on kova pyörimään ja potkimaan unissaan. Minä siis en voi nukkua silloin siellä. Lisäksi olen ymmärtänyt, että alussa on helpointa nukkua puoli-istuvassa asennossa, joten täytyypä miettiä näitä nukkumisjärjestelyjä valmiiksi. Mietin myös sellaista, että jos tarvitsee päästä yöllä vessaan enkä pääsekkään itse ylös sängystä. En siis myöskään voi nukkua eri huoneessa, kun muu perhe nukkuu kuin tukit toisessa ja minä avuttomana yritän huudella...Miettiiköhän kaikki näin tarkkaan näitä juttuja etukäteen?! Ehkä pitäisi vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan.

Toinen asia, mitä olen jo etukäteen murehtinut, on liikuntakielto. Kaksi kuukautta!! Toki siis saa kävellä ja polkea kuntopyörää, mutta kahteen kuukauteen ei saa missään tapauksessa treenata salilla. Käyn normaalisti salilla 4-5 kertaa viikossa ja kun on siihen tottunut, niin kroppa huutaa treeniä. Kesälomallakin kuljetin käsipainoja ja kahvakuulaa reissussa mukana, että edes jotain sai tehtyä. Olen jo surrut valmiiksi lihasten menetystä, joka tauosta seuraa. No, on sitten kahden kuukauden jälkeen aikaa taas treenata.

Olen miettinyt myös sitä, mitä tekosyitä joudun keksimään ihmisille, jotka eivät tiedä leikkauksesta. Olen kertonut vain parille kaverilleni, että olen menossa leikkaukseen. Esimerkiksi sukulaisilleni ei tulisi pieneen mieleenkään kertoa. Myös osa kavereistani suhtautuu tosi negatiivisesti leikkaukseen. Kerran kun vähän puoli leikilläni sanoin, että menisin heti leikkaukseen, jos se rahallisesti olisi mahdollista, niin sain täystyrmäyksen. Plastiikkakirurgiahan on monen suomalaisen mielestä täysin turhanpäiväistä hömppää. Esimerksi Ruotsissa se on käsittääkseni paljon yleisempää ja "sallitumpaa" kuin täällä. Tuntuu sikäli kurjalta, kun kuitenkin minulla on ihan fyysinenkin peruste tälle ja leikkaava plastiikkakirurgi oli sitä mieltä, että saisin Kela-korvauksenkin leikkauksesta. No, ehkä se ilmapiiri täälläkin muuttuu ajan myötä. Tuntuu vaan, että tässä takapajuisessa maassa kaikki tapahtuu 10 vuotta muita maita jäljessä.
Palatakseni niihin tekosyihin. Heti leikkauksen jälkeisenä viikonloppuna meidät on kutsuttu yksiin juhliin. Olen kyllä juhlavaatteetkin jo katsonut valmiiksi, mutta voipi olla, että olen "kipeänä". Enhän esimerkiksi voi antaa mitään onnitteluhalauksia. Voi olla siis helpompaa olla menemättä, vaikka kunto antaisikin myöden. Eipähän tarvitse selitellä. Onneksi tuo elo-syyskuu on monella muullakin ihmisellä kiireistä aikaa, joten jospa muutaman viikon pysyisi vaan visusti kotona toipumassa. Tosin parin viikon päästä leikkauksesta on pakko omien velvollisuuksien myötä ihmisten ilmoille palata. Toivon syvästi, että mitään loppukesän helteitä ei tule, niin voin verhoutua huppareihin ja neuleisiin! :)

Vielä ennen kuin lopetan tämän pitkän postauksen, niin yksi juttu! Katselin vanhoja valokuvia itsestäni ajalta ennen lapsia ja vielä kun imetin. Mulla siis on ihan oikeasti joskus ollut isot tissit eikä vain pussit. Hämmästyttävää, mihin ne täytteet voi kadota?? Ja onpa melko epäreilua, että kaikille ei käy samoin tai ainakaan yhtä pahasti kuin minulla! Mutta ehkä tämä vielä iloksi muuttuu. :)
 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Three weeks from now I will lay on hospital bed and I will not be feeling as good as today… or who knows maybe I will have such a strong painkillers that I don´t feel bad at all :) Exciting! After my PS consultation I had a feeling that the surgery day is so far away and I didn´t want to think much about it. But now I´m thinking about the surgery almost all the time.
First of all I´m thinking about practical issues. Luckily my husband is at home the whole first week after the surgery. He is driving children to kindergarten and will help with (=will do everything) housework. I´m thinking where do I sleep the first nights after surgery, our youngest child is still sleeping in our bed and while sleeping he often kicks me during the night… Also I have understood that it is easiest to sleep first weeks on a upright position. And if I sleep in different room than rest of the family, no one will wake up if I need to go to bathroom middle of the night. Well maybe I think too much forehand…
I´m also worried about the fact that during the first weeks after surgery I can´t go to gym. Well, for sure I can walk and after first week or two I can start cycling at gym. But absolutely I can´t exercise with weights or run. I normally do some training at gym 4-5 timer per week and I know already that after few days without any exercise my body screams for it! On my summer holiday I always carried hand weights and kettlebell with me to have a change to do some exercise. Now I´m little concerned that do I lose much muscle from my upper body due to 8 weeks break after the surgery.
I have told about the surgery only to couple of my friends. I´m really not going to tell anything to any of my relatives neither to some friends of mine who really are against the plastic surgery. Once I told to my friends that I would go for breast augmentation if I would have money for it. Surprisingly the majority of the feedback was very negative. In Finland many people think that plastic surgery is just a vanity. For example in Sweden it is much more common and socially allowed to have plastic surgery. Well, I think Finland is following ten years behind the Scandinavian countries in many issues.
One more thing to tell! I looked old pictures of mine, photos taken before having children and also photos where I´m still breastfeeding. I must say, I really had big boobs, not just a saggy empty sacks. It is amazing how your boobs can disappear after breastfeeding.