Vaatteiden sovitusta

 Siis mulla on toppi (mies luuli tätä kyllä mekoksi ;) ) päällä ilman rintsikoita! En ois uskonu voivani ikinä tehdä näin.

 Yhdet uusista biksuista. Kahdet oli toistaiseksi liian pienet. :D

Tässä on nyt sitten mekko ja ilman rintsikoita. Käsittämätöntä, että noi pysyy paikoillaan eikä roiku navassa saakka. :)

4. päivä leikkauksen jälkeen

Tänään on rinnat tuntuneet vielä kireemmiltä kuin eilen. Oisko tää nyt sitten se pahin päivä? Rintoja myös kutittaa ihan hirvittävästi! Yksi hassu "oire" on ollut oikeassa rinnassa semmoinen tärisevä tunne. Sieltä siis ilmeisesti poistuu ilmaa tai jotain. Ei mitenkään pahalta tunnu, lähinnä hassulta. Leikkaushaavoja pistelee ja kutittaa. Suihkussa käynti tuntuu kyllä aina ihanalta ja kun vähän saa ilmakylpyä rinnoille, niin sekin tuntuu hyvälle. Muuten kun pitää noita supertukevia liivejä, niin on kiva saada olla hetki ilman. Kyllä niitä tissejä tuli taas siinä samassa ihailtuakin peilistä. :)

Juuri kun eilen kehuin, että ei ole ollut ongelmaa selällään nukkumisessa, niin viime yönä heräsin parin tunnin välein siihen, että niska ja hartiat olivat aivan jumissa ja pään kääntäminen sattui. Yritin torpata tyynyjä paremmin, mutta laihoin tuloksin. Olen yrittänyt vähän hartioita pyöritellä, koska ne meinaa aina huomaamatta jännittyä.

Vähän turhauttaa toimintakyvyttömyys normaaleissa arkiaskareissa. Meinasin tänään ottaa banaanin tertusta, niin en saanut vedettyä sitä irti! Myöskään jääkaapin ylemmiltä hyllyiltä on turha yrittää mitään tavoitella. Onneksi mies on sitä varten kotona! Vähän jännittää kun lauantaina joudun olemaan lasten kanssa kolmisin, että mitähän meillä syödään...Täytyy järjestellä vähän valmiiksi kaikkea sitä varten. Isompi lapsi osaa jo onneksi itsekin laittaa ruuat mikroon yms., joten saa sitten auttaa äitiä. Muuten kyllä huomaa, että joka päivä käsiä pystyy käyttämään paremmin. Tänään jo melko hyvin pystyin suihkuttamaan hiukseni eli ehkä jo huomenna saan pestyä ne kokonaan itse...Mutta mitään painavaa ei tietenkään saa vielä aikoihin nostella. Viime yönä valvoessa tuli mieleen yksi hassu pulma. Reilun viikon päästä pitäisi taas pystyä kulkemaan junalla Helsinkiin. No ei siinä varmaan mitään ongelmaa ole, mutta siis ne rautatieaseman järkyttävän painavat ovet!!! Siis millä mä niistä pääsen, jos ei just satu tulemaan ketään ovista samaan aikaan. Täytyy kait vaan sitten jäädä odottelemaan ovien eteen, että joku tulee ja livahtaa sitten ovesta. :D Onhan tässä vielä siihen aikaa kuitenkin ja on niistä ovista varmaan muutama muukin leikattu kulkenut. Ja aika pienet ovat minun murheeni kuitenkin.

Taas on yksi päivä takana toipumista. Ihanaa! Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että lähiaikoina pystyy taas ajattelemaan muutakin kuin tissejään. :)

Before - After!

No niin! Tässä kuva kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen. Onhan noi aika roisin näköiset vielä, mutta mielestäni silti jo ihmeen hyvät! Kuitenkin ottaen huomioon tuon lähtötilanteen, niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Ihmettelen myös, kuinka hyvän väriset nännit ovat. Olen nähnyt jossain operaatiokuvissa, että nännit ovat olleet jotain sinisen ja harmaan väliltä...

Tänään olo on ollut tosi hyvä! En muuten ole sitten aamun ottanut särkylääkettä ollenkaan. En tiedä pitäisikö, kun ohjeissa lukee, että on hyvä ottaa särkylääkkeet säännöllisesti. Vaan kun ei ole kipuja! Olen myös pystyssä ollut tänään aika paljon ja olo on hyvä. Yöksi otan vielä Panacodin, niin saa unen paremmin. En sitten tiedä, onko minulla korkea kipukynnys vai johtuuko kirurgin upeasta työstä, mutta ihmeesti sitä vaan tuntuu näinkin isosta operaatiosta toipuvan! Tänään pitäisi olla se kipein päivä, mutta ei kyllä minulla. Eilen olin kipeämpi, mutta en kyllä mitenkään ihan kamalan kipeäksi oloani tuntenut.

Nukkuminen onnistui oikein makoisasti, vaikka selällään nukkumista pelkäsin. Voi olla, että vielä tämän parin viikon aikana ehdin tuskailemaan nukkumisasennon kanssa. Nyt ei kuitenkaan ole selkäkään jumissa ja uni on tullut hyvin.

Vessassa käynti onnistuu eikä ole ummetustakaan ollut. Suihkussa käynti on varmaan aika huvittavan kuuloista. Mies on pessyt hiukseni, koska käsiä ei saa ylös nostettua. Minä annan ohjeita: "kastele nyt päältäkin kunnolla...laita sitä shampoota sinne niskaankin..ja sivuille kanssa..ei noin, kun näin..." No, hyvin se jo tänään sujui!

Leikkaus

Ihan alkuun muutama kuva. Otan illemmalla vielä ilman liivejä kuvia. Eilen meni kaikki keskittyminen suihkussa selviämiseen, joten jäi kuvat ottamatta. Ensimmäisenä viimeinen kuva vanhoista riipuista ja sitten uudet.

Mutta siis se leikkauspäivä. Aamulla menin huonosti nukutun yön jälkeen sairaalaan. Odottelin aulassa kirurgia ja olo oli vähän kuin olisi flunssan takia ollut lääkärin vastaanotolle menossa. Ei oikein tuntunut todelliselta, että olisin ihan oikeasti leikkaukseen menossa. Pian pääsin juttelemaan vielä plastiikkakirurgin kanssa ja olo rentoutui kummasti. En jännittänyt enää kamalasti sen jälkeen, kun "toiminta alkoi". Kun kuvat oli piirretty vanhoihin tisseihin, pääsin hetkeksi sänkyyn odottelemaan ja sieltä aika pian leikkaussaliin. Anestesialääkäri jutteli mukavia ja yhtäkkiä totesin, että nyt muuten huippaa. Sitten pimeni vintti ja seuraavaksi heräsin heräämössä ja väsytti ihan älyttömästi. Kuulin vaan kun hoitaja tuli kertomaan, että leikkaus on ohi ja kaikki meni hyvin. Hän myös kysyi jaksaisinko soittaa kotiin miehelle. Sanoin, että enpä taida jaksaa! Nukuin pitkälle iltaan eikä kipuja ollut. Jossain vaiheessa halusin päästä vessaan ja kävinkin, mutta pöntöllä tuli sellainen tunne, että pyörryn justiinsa. Joten äkkiä takaisin sänkyyn ja uusi yritys hiukan myöhemmin. Ensimmäisen illan leikkauksen jälkeen nukuin oikeastaan koko ajan. Kirurgi kävi jossain vaiheessa juttelemassa ja kertoi, ettei dreenejä edes tarvinnut laittaa. Siinä vaiheessa vasta katselin ensimmäisen kerran rintoja, joskaan niiden kunto ei siinä vaiheessa edes kauheasti kiinnostanut! Nukuin melkein koko yönkin ilman kipulääkkeitä. Aamuyöllä otin ensimmäisen Panacodin ja sain sen jälkeen hyvin nukuttua. Aamulla olo oli jo vähän virkeämpi ja sain käydä itse vessassa ja sain aamupalaa. Nälkä oli kauhea, mutta en saanut oikein mitään alas. Mies tuli hakemaan minua yhdeksän maissa ja lähdettiin kotiin. Eilisen päivän pötköttelin ja torkuin sohvalla ja illalla olin kipeämpi kuin leikkauspäivänä. Lähinnä sellaista puristuksen tunnetta. Kipulääkkeet auttoivat kuitenkin hyvin ja viime yön nukuin ihan hyvin sohvalla. Tänään on olo jo parempi kuin eilen. Ei juuri kipuja ole ja olen istuskellut ja katellut telkkaria. Kyllä tämä tästä varmaan vielä iloksi muuttuu!
 

Elossa ollaan!

No niin. Nyt se on ohi! Kiitos tsemppauksesta! Olo on ihan ok, joskin aika hutera. Kipuja ei pahemmin ole ollut, mutta paineen tunnetta kyllä.

Eilinen päivä meni lähes kokonaan nukkuessa. En jaksanut edes kotiin soittaa. Tänään olen hiukan enemmän jalkeilla ollut ja jo aamulla kävin ihan omatoimisesti vessassa. Kirjoitan tarkemman raportin leikkauksesta ehkä huomenna. Leikkaus meni siis hyvin ja eilen kirurgi kehui, että rinnoista tuli yllättävänkin symmetriset ottaen huomioon lähtötilanteen. Laittelen kuvia sitten jossain vaiheessa, kun ehdin niitä ottaa. Nyt en ole vielä itsekään rintojani sen suuremmin ehtinyt ihailemaan!

Se on menoa nyt!

Tultiin miehen kanssa jo tänään Helsinkiin hotelliin, niin ei tarvitse aamulla stressata ruuhkissa. Kiva näköala, vaikkei just nyt niin kovasti noista näköaloista pysty nauttimaan!

Tavarat on pakattuna laukussa ja aamulla sitten sairaalaan. Toisaalta jännittää ihan kamalasti, kun ajattelen, että huomenna tähän aikaan leikkaus on jo ohi ja olen toivon mukaan ajat sitten jo heräillytkin! Toisaalta taas en oikein vielä ymmärrä, että ihan oikeasti se on nyt huomenaamuna. Pitäisi lähteä kohta syömään jotain. Mietin tuossa, että ei varmaan kannata mitään pepperonipizzaa tai hampurilaista ranuilla kiskasta. Voi meinaan janottaa yöllä ja kahden jälkeen ei saa vettä juoda. Ei se syömättömyys ole ongelma, mutta se juomattomuus! Juon ylensä aina aamuisin ison lasillisen vettä. Pitää laittaa vissiin kello herättämään yöllä ennen kello kahta ja vielä juoda vähän. Saattaa kyllä olla, että en muutenkaan nuku ensi yönä, joten voi olla turhaa.

Voi että, oispa jo loppuviikko ja olisin kotona toipumassa! Tulee mieleen, että kaikenlaisiin epämiellyttäviin tilanteisiin pitääkin itsensä tunkea. Täytyy vaan yrittää heittää aivot narikkaan ja antaa tilanteen viedä. Kai tästä hengissä selvitään.

Paniikki!

Huh, apua! Pari päivää enää. Tällä hetkellä alkaa olemaan aika kova jännitys päällä. Kaiken lisäksi molemmat lapset ovat flunssassa, joten senkin suhteen saa jännittää vähän ekstrana. Aivan älytöntä, että koko kesänä ei kukaan meidän perheessä ollut nuhassa, niin nyt sitten täytyy just kaikkien aivastella ja niistellä ympärillä. Eilen illalla ei uni meinannut tulla ja yölläkin heräilin useampaan kertaan. Onneksi täksi päiväksi on ohjelmaa, niin ehkä nämä pari päivää menee nopeasti. 

Maanantai-aamuna pitäisi sitten 7.30 olla sairaalassa. Mikäli säilyn terveenä ja kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin tulen sitten tiistaina tai viimeistään keskiviikkona kertomaan kuulumisia!

Tylsää odottelua

Nyt on sellanen olo, että saisi jo olla leikkauspäivä! Tiedän, että nämä muutamat päivät menevät nopeasti, mutta olisi kiva, kun tämä odotus olisi jo ohi. Toisaalta jännittääkin kamalasti, mutta tätä jännitystä on jatkunut jo niin pitkään, että nyt en enää jaksaisi jännittää ja stressata!

Pelottaa ihan kauheasti, että kerkiän nyt viimisinä päivinä tulemaan kipeäksi. Ympärillä on tosi paljon flunssaisia ihmisiä ja olenkin käyttänyt ihan hullun lailla käsidesiä ja yrittänyt vältellä nuhastelijoita. Olisi se nyt kohtalon ivaa, että se nyt iskisi, kun en sitten maaliskuun ole pienintäkään nuhaa potenut! Eilen illalla toinen lapsistani aivasteli jatkuvasti ja minähän en sen vuoksi saanut unta pitkään aikaan, kun stressasin vaan terveenä säilymistä. Multivita-tabletteja olen syönyt jo pitkään. Nyt olen ottanut myös nenäkannun käyttöön, aamuin illoin. Käsidesi-purkki kulkee mukana ja muutenkin olen pessyt kädet tarkemmin ja useammin kuin ikinä! Täytyy vaan toivoa, että kunto on sen verran hyvä, ettei mitkään pöpöt nyt iske.

Menin eilen vielä salilla tekemään kunnon rintalihastreenin. Nyt on kipeet! Loppuviikon on vaan keskityttävä venyttelyyn ja palautumiseen. Ei enää rintalihastreeniä pariin kuukauteen!

Eilen myös tuli hassu tunne, kun pesin pyykkiä. Laitoin pyykkiin yhdet rintsikat. Jäin kuitenkin miettimään, että turhaan taisin pestä kun en niitä enää tule ikinä käyttämään. En nyt ehkä vanhoja liivejä polttamaan ala, mutta kyllä silti uusiksi menee koko varasto!

Projektin tavoite!

Löysin arkistojen kätköistä kuvan minusta ajalta ennen lapsia. Jos tämmöiset saan takaisin, niin olen aika iloinen! On se vaan käsittämätöntä, mihin ne rinnat voi kuihtua, kun imettää kaksi lasta. Kuitenkin painan nyt suurin piirtein saman verran kuin tuolloin. Tämän kuvan voisi siis nimetä: "ennen ennen-kuvia".

Viikko ja yksi yö jäljellä ennen leikkausta. Olen yrittänyt henkisesti valmistautua siihen, että kohta lähinnä istuskellaan sohvalla. Ei juoksulenkkejä, ei tanssahtelua musiikin tahdissa, ei portaiden hyppimistä ylös(jostain syystä olen täällä kotona tottunut harppomaan portaat melko vauhdikkaasti..). Ja miten pystyn olemaan nostelematta mitään? Olen aivan varma, että vahingossa nostan jotain painavaa tai teen jonkun harkitsemattoman liikkeen siinä vaiheessa, kun en enää niin kipeä ole. Minulle on ylipäätään kauhean vaikeaa olla paikallaan, yhdessä asennossa. Ensimmäisen parin viikon selällään nukkuminen hirvittää myös. En nuku ikinä selällään! Vahingossakaan en ole koskaan nukkunut selälläni. Varmaan aivan järkyttävää. Mietin jo, että taidan hakea mukavan aurinkotuolini sisälle ja yritän nukkua siinä. Siinä ei ainakaan pääsisi kääntymään vahingossa.

Mietiskelin, että kuinka hyvin sitten kahden kuukauden jälkeen on toipunut, että pystyykö/uskaltaako silloin heti mennä esim. juoksu(tai minun tapauksessa ehkä paremminkin hölkkä-)lenkille? Ei tietenkään pidä liian rajusti aloittaa heti, mutta mielelläni kuulisin kokemuksia, että onko tuo 2 kk todellakin se aika, jonka jälkeen voi taas varovasti yläkroppaakin treenata ja harrastaa "hyppyyttäviä" lajeja? En ole juurikaan mietiskellyt leikkauksen jälkeisiä kipuja, mutta tuo toipuminen liikuntakieltoineen kauhistuttaa. Toisaalta, jos on aika ennen leikkausta mennyt nopeasti, niin toivottavasti se menee myös sen jälkeen!

Plastiikkakirurgia on turhaa rahan tuhlausta?

Otanpa vielä tämän aiheen erikseen käsittelyyn, koska siitä on täällä muutamia kommentteja tullut. 

Ensinnäkin väite, että plastiikkakirurgia on turhamaista ja ihmiset menee leikkauksiin, koska se on "muodikasta". Väittäisin, että suurin osa kuitenkin plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin turvautuneista ovat päätyneet siihen pitkällisen harkinnan tuloksena eivätkä todellakaan kevyin perustein. Itsekin mietin ensimmäisen kerran vakavasti leikkausta alle 18-vuotiaana eli yli kymmenen vuotta sitten. Mutta halusin ensin saada lapsia, joten lykkäsin ajatusta. Toisaalta, eipä olisi kyllä ollut varaakaan silloin eikä tullut mieleenkään, että olisin päässyt luultavasti myös julkiselle puolelle leikkaukseen. Tämä päätös on siis kypsynyt pitkään enkä todellakaan laitatuta silikoneja itselleni sen vuoksi, että olisi jotenkin tosi hienoa kun on silikonit! Päinvastoin, tuskin tulen niistä kovin suurta meteliä pitämään. Luulen, että suurimmalle osalle leikatuista tai leikkausta harkitsevista, toimenpide on viimeinen oljenkorsi siinä vaiheessa kun olo käy sietämättömäksi jonkun itseä haittaavan asian kanssa. On se ongelmakohta sitten missä kohtaa kroppaa tahansa, niin se varmasti on aiheuttanut kärsimystä ja häpeää "omistajalleen" oikein urakalla. 

Joku varmaan miettii tässä kohtaa, että pitäisi vaan oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Jotkut varmaan pystyy siihen. On kuitenkin asioita, joiden kanssa ei opi elämään! Itsekin olen nyt kolmikymppisenä tyytyväisempi kroppaani kuin koskaan aiemmin ja vaikka ei tässä mitään missejä olla, niin olen oikein iloinen, että näytän juuri tältä kuin näytän. Vaan ne tissit. Niiden kanssa en ole tähän päivään mennessä päässyt sinuiksi enkä varmaan ikinä tulisi pääsemään. Tulisin aina inhoamaan niitä, inhoamaan riisuutumista uimahallien yms. pukuhuoneissa ja inhoamaan bikineissä kulkemista. Kropassani on siis selvästi yksi epäkohta, jota en voi muokata, vaikka kuinka salilla treenaisin. Kaikkea muuta kropassaan pystyy muokkaamaan salitreenillä, mutta tissit ei kyllä enää mihinkään tuolta nouse! 

No sitten siihen rahan tuhlaamiseen. Jokainen kai saa käyttää rahansa mihin parhaaksi katsoo!? Sillähän tämä talous toimii, että rahaa kulutetaan! Minä kannan korteni kekoon kansantalouden pelastamisessa... Plastiikkakirurgini vertasi eräässä artikkelissa "kauneusleikkauksia" auton huollattamiseen. Kun kilometrejä tulee tietty määrä mittariin, niin auto viedään huoltoon. Miksei sitten omaakin kroppaa huollettaisi? Tässä kuitenkin toivon mukaan on vielä joitain kilometrejä edessäpäinkin enkä halua olla kolmikymppinen, joka ei voi kulkea bikineissä rannalla! Omaan tyytyväisyyteen satsaaminen on mielestäni ihan hyvä sijoitus. Ja kyllä ihmiset laittavat rahaa paljon turhempaankin. En polta, joten olen varmaan jo elämäni aikana säästänyt tissileikkauksen verran rahaa siinä. Yhtä lailla voisi sanoa, että matkustelu on aivan turhaa rahan tuhlausta. Sekin on kuitenkin satsaamista elämänlaatuun. Myös julkisella puolella itseään leikkauttaneet saavat mollausta siitä, että tuhlaavat verorahoja turhanpäiväisyyksiin. Pitää kuitenkin muistaa, että julkiselle pääsee leikkaukseen ne, joille todella on jo aiheutunut vakavia ongelmia. Kyllä valtavan isot, roikkuvat ja painavat rinnat ovat sairaus siinä missä joku muukin. Tai ainakin niistä siis aiheutuu sairauksia ja vaivoja. Jos aletaan saivartelemaan verorahojen tuhlaamisesta, niin valitetaan sitten mieluummin esim. niiden hoidattamisesta, jotka ovat itse aiheuttaneet sairautensa! 

Siteeraan vielä psykologian oppikirjaa, jossa  korostetaan, että ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen kokonaisuus. Jokainen osa-alue vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin eikä niitä voida erottaa. Plastiikkakirurgian avulla voidaan edesauttaa hyvinvointia noilla kaikilla osa-alueilla. 

Onneksi asenteet ovat selvästi muuttuneet paljon hyväksyvimmiksi. Pelkäsin paljon pahempaa teilausta kuin olen saanut! Oikeastaan kaikilta tutuilta, joille olen uskaltautunut kertomaan, olen saanut vain ja ainoastaan positiivista kannustusta ja tsemppausta. 

 

2 viikkoa jäljellä!

Viikko on taas vierähtänyt. Aika tuntuu nyt menevän ihan ekstranopeasti, kun vielä jännittää tulevaa leikkausta. Välillä odotan, että olispa jo se päivä ja välillä taas tuntuu kauhealta ajatella, että kohta oon ihan toimintakyvyntön hetken aikaa! Toisaalta, en kai mä sentään viikkotolkulla ole ihan raatona. Jostain syystä on vaan semmoinen ajatus päässä, että vähintään seuraavan kuukauden ajan olen aivan poissa pelistä. Jospa se aika kuitenkin kuluu yhtä nopeasti leikkauksen jälkeen kuin nyt ennen leikkausta, niin äkkiähän se toipuminenkin tapahtuu. Toivottavasti.

Nyt alkaa olemaan kaikki hankittuna leikkausta ja sen jälkeistä aikaa ajatellen. Leikkausta varten on tukisukat, aamutakki sairaalaan, huppareita toipumispukeutumista varten, napitettava yöpaita ja löysiä napitettavia paitoja myös päiväkäyttöön. Ostin myös apteekista jo valmiiksi Helosan-voidetta, jolla ajattelin sitten joskus parin viikon jälkeen rasvata tissejäni. Puuttuuko vielä jotain oleellista?

Viime viikolla laitoin vielä kyselyä sairaalaan noista implanteista ja siitä, voinko päättää lopullisen koon vasta leikkauspäivänä. Kuulemma he tilaavat implantit jokaiselle erikseen. Joten nyt on sitten varmistettu, että koko on 325cc. Jäi vaan vähän arveluttava olo, että tilaakohan ne nyt varmasti oikeat eikä niitä alunperin papereihin kirjattuja anatomisia 280cc implantteja. Pelottaa, että siellä odottaakin jotkut ihan väärät eikä vaihtomahdollisuutta olekaan! Pitää ehkä vielä kertaalleen varmistaa, että onhan siellä nyt sitten varmasti oikea malli ja koko.

Riisitesti

Enpä olisi uskonut tätäkään tekeväni! Nimittäin tunkevani riisiä sukkahousuihin. Plastiikkakirurgini ehdotti, että kannattaa kokeilla noita implanttien kokoja riisillä. Jäi vain vähän auki, että pitikö riisi keittää ennen testiä vai laittaa raakana?! Netistä löytyi jälkikäteen kyllä ihan ohjeetkin testin tekemiseen. Idea siis on, että lisätään raakaa riisiä sukkahousukankaaseen sen verran kuin ajatellaan olevan hyvä määrä. Tungetaan sukka liiveihin ja sitten otetaan riisiä pois/lisätään, jotta saadaan sopivan oloinen koko. Tämän jälkeen mitataan riisin määrä deseissä. Minähän en toki näin helposti asiaa tehnyt ensin. Tässä vähän kuvamateriaalia touhusta...

 Mitalla riisiä sukkiksiin.

 Kissankupilla muotoilu :D

 Valmis implantti

 Tässä kuva ilman. Urheilutoppi paljastaa karun totuuden siitä, miten tyhjät nuo rinnat ovat.

Ja tässä riisin kanssa. Ei nyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla tuo minun "implantti" ole tuolla liiveissä, mutta vähän saa osviittaa, miltä näyttää. Tässä siis reilu 300cc. 

Asenteista

Aivan uskomatonta, miten paljon täällä blogissa on ollut vierailijoita ja miten paljon on tullut kommentteja! Ja vieläpä niin, että lähestulkoon kaikki kommentit ovat olleet kannustavia ja positiivisia!

Perustin tämän blogin, koska en itse löytänyt mistään mastopexiaan liittyviä keskusteluja. Silloin kun vasta harkitsin leikkaukseen menemistä, etsin paljon tietoa esimerkiksi toipumisesta, kivuista jne. Vaan ei sitä löytynyt suomenkielisiltä sivuilta! Niinpä ajattelin, että tämän blogin muodossa saan itse purkaa omaa jännitystäni ja tuntojani, ja siitä saattaa olla hyötyä myös jollekin toiselle.

On tietysti aina riski, kun avoimesti kertoo tällaisesta aiheesta, että saa osakseen myös ikävää palautetta. Tänne blogiin sitä ei onneksi ole juuri tullut. Huomasin tänään, että blogistani keskustellaan eräillä keskustelupalstoilla. Sinänsä tosi hienoa, että blogi on saanut "julkisuutta" ja lisää lukijoita on sitä kautta tullut. Ihmetyttää vaan nuo keskustelupalstat. Mikä siinä on, että siellä näyttäisi olevan joku pakottava tarve haukkua muita ja antaa mahdollisimman ikäviä ja negatiivisia kommentteja asiasta kuin asiasta? Ja pahimpia kaikista ovat äidit! En tarkoita, etteikö negatiivista palautettakin saisi olla. Eihän kaikkien tarvitse samaa mieltä asioista olla. Sitä vaan ihmettelen, että pitääkö se negatiivinen palaute aina olla niin kovin hyökkäävää ja ilkeämielistä. Luojan kiitos, en ole julkisuuden henkilö! Kyllä minä niin mieleni pahoittaisin noista kirjoituksista. :)

Blogini tarkoitus ei ole pelkästään silikoineista keskustelu, vaikka toki siitäkin aiheesta paljon täällä on ja saa ollakin! Silikonit herättää paljon tunteita puolesta ja vastaan. Huvittavaa, että itsekin olen suhtautunut aika negatiivisisesti silikoneihin, niin kauan kuin itselläni oli rinnoissa täytettä ihan omasta takaa. Helppoakos se on arvostella asiaa, johon ei itsellä ole tarvetta. Kuten olen jo aiemmin todennut, en olisi silikonia rintoihini halunnut, jos hyvä tulos olisi ollut saavutettavissa ilman. Vaan kun ei ole! Miksi kärsisin loppuelämäni asiasta, josta olen jo melkein parikymmentä vuotta kärsinyt, jos se jollain on hoidettavissa?? Jos on itseensä tyytyväinen, niin onko se joltain pois? Olen kyllä kateellinen heille, jotka ovat sinut itsensä kanssa ilman mitään leikkauksia. En todellakaan mene mieluusti tähän leikkaukseen, mutta niin kauan tämä asia on minulle tuottanut harmia ja jopa häpeää, että en näe muuta vaihtoehtoa. Kukaan minua ei tähän pakota, vaan ihan itseni takia tämän teen.

Mitä noihin silikoneihin tulee, niin ne kuulemma ovat auttamattomasti menneet pois muodista. Harmi. Minusta tulee nyt sitten melko epämuodikas! Väittäisin kuitenkin, että ehkä niistä puhuminen ja "numeron tekeminen" on mennyt pois muodista, mutta kyllä niiden määrä on lisääntynyt ihan varmasti. Olkoonkin sitten epäluonnollisen näköiset tai rumat pallot, niin tasan taatusti ne ovat kauniimmat kuin navassa roikkuvat venyneet pussit!

Kutsu leikkaukseen saapui!

Hui! Äsken tuli postissa sairaalasta kirje, jossa on ohjeet leikkaukseen valmistautumista varten yms. Tämän kuun 27. päivä klo 7.30 pitää olla sairaalassa. Mukaan pyydettiin ottamaan aamutakki ja tohvelit. Muuten hyvä, mutta en mä omista sellaisia! Kait ne pitää sitten hommata?? Kotiin pitäisi päästä seuraavana päivänä viimeistään klo 12. Toinen asia, mikä huolestuttaa, on se kun leikkaukseen tullessa ei ehdottomasti saa olla flunssaa, mikä tietysti on ihan järkevää. Sairastan harvoin, mutta minun tuurilla olen jossain maailmanlopun räkätaudissa juuri silloin. Lapsetkin aloittivat juuri loman jälkeen päiväkodissa, joten sieltähän se loppukesän ensimmäinen flunssa tulee aivan takuulla. Se olis kyllä enemmän kuin ikävä juttu, kun tähän on nyt niin perusteellisesti varautunut ja mieskin järjesti loput kesälomistaan syyskuulle tämän takia. No, täytyy elää terveellisesti ja välttää flunssaisia ihmisiä. Onneksi nyt kuitenkaan ei pahin flunssakausi ole vielä meneillään.

Kolme viikkoa leikkaukseen! 3 weeks to go!

Tasan kolmen viikon päästä makoilen sairaalassa ja olo ei varmasti ole yhtä mukava kuin nyt! Tai mistä minä tiedän, kuinka pöllyissä sen leikkauksen jälkeen on. Jännittää! Keväällä tuntui, että leikkaukseen on ikuisuus, enkä halunnut ajatella koko asiaa. Nyt se on jo ihan pian ja ajatukset pyörii ihan tahtomattakin melkein koko ajan siinä.

Ensinnäkin olen mietiskellyt ihan käytännön asioita. Mies on onneksi ensimmäisen viikon kotona ja vie lapset päiväkotiin ja auttaa (=tekee kaiken, minä olen kipeä!) kotitöissä. Olen miettinyt mm., missä nukun ensimmäiset yöt. Meidän nuorimmainen nimittäin nukkuu edelleen meidän sängyssä (monistä omaan sänkyyn nukutusyrityksistä huolimatta) ja on kova pyörimään ja potkimaan unissaan. Minä siis en voi nukkua silloin siellä. Lisäksi olen ymmärtänyt, että alussa on helpointa nukkua puoli-istuvassa asennossa, joten täytyypä miettiä näitä nukkumisjärjestelyjä valmiiksi. Mietin myös sellaista, että jos tarvitsee päästä yöllä vessaan enkä pääsekkään itse ylös sängystä. En siis myöskään voi nukkua eri huoneessa, kun muu perhe nukkuu kuin tukit toisessa ja minä avuttomana yritän huudella...Miettiiköhän kaikki näin tarkkaan näitä juttuja etukäteen?! Ehkä pitäisi vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan.

Toinen asia, mitä olen jo etukäteen murehtinut, on liikuntakielto. Kaksi kuukautta!! Toki siis saa kävellä ja polkea kuntopyörää, mutta kahteen kuukauteen ei saa missään tapauksessa treenata salilla. Käyn normaalisti salilla 4-5 kertaa viikossa ja kun on siihen tottunut, niin kroppa huutaa treeniä. Kesälomallakin kuljetin käsipainoja ja kahvakuulaa reissussa mukana, että edes jotain sai tehtyä. Olen jo surrut valmiiksi lihasten menetystä, joka tauosta seuraa. No, on sitten kahden kuukauden jälkeen aikaa taas treenata.

Olen miettinyt myös sitä, mitä tekosyitä joudun keksimään ihmisille, jotka eivät tiedä leikkauksesta. Olen kertonut vain parille kaverilleni, että olen menossa leikkaukseen. Esimerkiksi sukulaisilleni ei tulisi pieneen mieleenkään kertoa. Myös osa kavereistani suhtautuu tosi negatiivisesti leikkaukseen. Kerran kun vähän puoli leikilläni sanoin, että menisin heti leikkaukseen, jos se rahallisesti olisi mahdollista, niin sain täystyrmäyksen. Plastiikkakirurgiahan on monen suomalaisen mielestä täysin turhanpäiväistä hömppää. Esimerksi Ruotsissa se on käsittääkseni paljon yleisempää ja "sallitumpaa" kuin täällä. Tuntuu sikäli kurjalta, kun kuitenkin minulla on ihan fyysinenkin peruste tälle ja leikkaava plastiikkakirurgi oli sitä mieltä, että saisin Kela-korvauksenkin leikkauksesta. No, ehkä se ilmapiiri täälläkin muuttuu ajan myötä. Tuntuu vaan, että tässä takapajuisessa maassa kaikki tapahtuu 10 vuotta muita maita jäljessä.
Palatakseni niihin tekosyihin. Heti leikkauksen jälkeisenä viikonloppuna meidät on kutsuttu yksiin juhliin. Olen kyllä juhlavaatteetkin jo katsonut valmiiksi, mutta voipi olla, että olen "kipeänä". Enhän esimerkiksi voi antaa mitään onnitteluhalauksia. Voi olla siis helpompaa olla menemättä, vaikka kunto antaisikin myöden. Eipähän tarvitse selitellä. Onneksi tuo elo-syyskuu on monella muullakin ihmisellä kiireistä aikaa, joten jospa muutaman viikon pysyisi vaan visusti kotona toipumassa. Tosin parin viikon päästä leikkauksesta on pakko omien velvollisuuksien myötä ihmisten ilmoille palata. Toivon syvästi, että mitään loppukesän helteitä ei tule, niin voin verhoutua huppareihin ja neuleisiin! :)

Vielä ennen kuin lopetan tämän pitkän postauksen, niin yksi juttu! Katselin vanhoja valokuvia itsestäni ajalta ennen lapsia ja vielä kun imetin. Mulla siis on ihan oikeasti joskus ollut isot tissit eikä vain pussit. Hämmästyttävää, mihin ne täytteet voi kadota?? Ja onpa melko epäreilua, että kaikille ei käy samoin tai ainakaan yhtä pahasti kuin minulla! Mutta ehkä tämä vielä iloksi muuttuu. :)
 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Three weeks from now I will lay on hospital bed and I will not be feeling as good as today… or who knows maybe I will have such a strong painkillers that I don´t feel bad at all :) Exciting! After my PS consultation I had a feeling that the surgery day is so far away and I didn´t want to think much about it. But now I´m thinking about the surgery almost all the time.
First of all I´m thinking about practical issues. Luckily my husband is at home the whole first week after the surgery. He is driving children to kindergarten and will help with (=will do everything) housework. I´m thinking where do I sleep the first nights after surgery, our youngest child is still sleeping in our bed and while sleeping he often kicks me during the night… Also I have understood that it is easiest to sleep first weeks on a upright position. And if I sleep in different room than rest of the family, no one will wake up if I need to go to bathroom middle of the night. Well maybe I think too much forehand…
I´m also worried about the fact that during the first weeks after surgery I can´t go to gym. Well, for sure I can walk and after first week or two I can start cycling at gym. But absolutely I can´t exercise with weights or run. I normally do some training at gym 4-5 timer per week and I know already that after few days without any exercise my body screams for it! On my summer holiday I always carried hand weights and kettlebell with me to have a change to do some exercise. Now I´m little concerned that do I lose much muscle from my upper body due to 8 weeks break after the surgery.
I have told about the surgery only to couple of my friends. I´m really not going to tell anything to any of my relatives neither to some friends of mine who really are against the plastic surgery. Once I told to my friends that I would go for breast augmentation if I would have money for it. Surprisingly the majority of the feedback was very negative. In Finland many people think that plastic surgery is just a vanity. For example in Sweden it is much more common and socially allowed to have plastic surgery. Well, I think Finland is following ten years behind the Scandinavian countries in many issues.
One more thing to tell! I looked old pictures of mine, photos taken before having children and also photos where I´m still breastfeeding. I must say, I really had big boobs, not just a saggy empty sacks. It is amazing how your boobs can disappear after breastfeeding.

Bikinihaaveita Bikinidreams

Enpä ole tähän mennessä vielä kertaakaan ajatellut leikkauksen jälkeistä aikaa tai leikkauksen lopputulosta. Olen keskittynyt vaan jännittämään leikkausta. Tai oikeastaan ensin jännitin konsultaatioajan varaamista. Sitten jännitin konsultaatiota. Sen jälkeen jännitin rintojen ultrausta...Olen siis ihan mahdoton jännittäjä. Voisin kuvitella, että leikkausta edeltävänä yönä ei paljon tarvitse nukkua.

Parina päivänä olen nyt ihan oikeasti iloinnut siitä, että leikkauksen jälkeen voin ostaa itselleni bikinit! Ja voin ostaa ne ihan vaan ulkonäön perusteella eikä tarvitse ottaa niitä ainoita, jotka kymmenien sovitettujen jälkeen sattuu istumaan jollain tavalla päälle. Voin jopa ostaa niskalenkkibikinit! Tai ehkä jopa kokonaan olkaimettomat?? Koskaan en ole eläessäni voinut käyttää niskan taakse solmittavia biksuja, koska nuorempana rintani oli niin painavat, että niskaan sattui. Imetysten jälkeen en ole voinut sellaisia käyttää, koska se ei todellakaan olisi ollut kovin kaunista katsottavaa. Yritin viime kesänä pukea päälleni mekon, jota käytin ennen raskauksia. Ihana, naruolkaiminen ja aika avonainen kesämekko. Kiskaisin päälleni olkaimettomat rintsikat, joita käytin häissäni. En oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun näytin niin hullulta!

Kesävaatteiden valinta on tosi vaikeaa, koska ylensä juuri ne kivoimmat topit, t-paidat ja mekot voi hylätä samantien kaupan hyllylle. Olen myös useamman kerran hakaneulalla kuronut kaula-aukkoa ylemmäs, ettei tissit näy pullahda näkyviin, kun kumartuu. Uskokaa tai älkää, olen miettinyt myös huvipuistoon mennessä, minkälaiset liivit voi laittaa päälle, että ne tissit pysyy varmasti kupeissa. :)

Katselin jo yhdestä nettikaupasta kivoja bikineitä, mutta en kyllä uskalla vielä tilata. Mieluusti sitten ensimmäiset liivit ja bikinit käyn sovittamassa. Mutta semmoisen tuubitopin ja yhden kesämekon kyllä jo tilasin alennusmyynnistä ensi kesää varten. ;) En ole tähän asti ollut mikään himoshoppaaja, mutta saa nähdä kuinka innostun uusimaan vaatekaapin sisältöä! Tärkeintä kuitenkin on, että kaiken tämän jännityksen keskellä voin jo hieman iloita helpommasta tulevaisuudesta.
 -----------------------------------------------------------------------------------------------
 
So far I have only been thinking about the surgery day, not at all about the result or generally the time after the operation. But for the first time I started now to think about the fact that I can soon buy bikinis!  And I can select the bikinis which look the best instead of buying the only suitable set after hours in fitting rooms. And I can buy also strapless or halter bikinis :). I looked already some good ones from webstores, but I didn´t order any yet, I think I need to wait and see what will be my cup size after surgery.
I haven´t been ever a shopaholic, but you never know what will happen after my breast operation… Well, the most important thing is that I can already be delighted about the future even I´m same time very excited about the surgery day.

Oikean implanttikoon löytäminen Breast Implant Sizing

Täällä on käyty paljon keskustelua oikean implanttikoon valitsemisesta. Löysin tämmöisen nettisivun, jossa on kerrotaan tosi tarkkaan, miten sopivan implantin koko pitäisi testata. Täytyy sanoa, että olen itse tähän saakka vaan miettinyt noita implantin kokoja noina cc-mittoina, enkä ollenkaan sitä implantin ulkomittaa. Mutta sehän se tietty määrittää paljon enemmän.

Tuon kuvan idea siis on se, että mitataan tuo viivojen väli ja implantin tulisi olla 0,5-1 sentin tarkuudella saman levyinen. Sitten vaan kokotaulukosta katsomaan, mikä cc-koko on minkäkin levyinen. Eri valmistajien samaa cc-kokoa olevat implantit ovat muuten aika eri levyisiä. Eli tämä ehkä selittää osittain sen, miksi tuo cc-mitta ei kerro koko totuutta! Ja kuten jo tuolla kommenteissa mainitsin, että pisaramallisen implantin ja pyöreän implantin välillä voi olla jopa 100 cc ilman, että ulkomitat muuttuvat. Sitten vielä on monta eri vaihtoehtoa kuinka paksu se implantti on...Huh, eipä ole helpoksi tehty tätä valitsemista. Ylensä teen isojakin päätöksiä nopeasti, mutta tämä on yllättävän vaikeaa.

Mittasin itseltäni tuon välin ja implanttien kokotaulukosta selvisi, että oikea kokoni pyöreällä implantilla on 280cc-375cc ja anatomisella 250cc-320cc välillä riippuen hieman valmistajasta. Nämä mitat koskevat molemmissa high profile-mallia.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
I found this article about breast implant sizing.

Following text is a direct copy from the link:
Once you know the width of your breasts you can now consider the dimensions of breast implants that would be best for you- An implant slightly narrower or about the same width as the width of your breast is usually a good choice and should fit you well. So, if your breasts are 12 cm wide, you should choose a breast implant with a diameter of about 12 cm. If your implant choice is within 1/2 to one centimeter of your breast width, you should do well. But, it is best to select an implant that is slightly narrower, rather than wider than your breast. So, in the case of a 12 cm wide breast, an implant with a diameter from 11-12 cm should be satisfactory.

So I best size for me should be between 280cc-375cc with round high profile implants and 250cc-320cc with tear-drop high profile implants. 

Rintojen ultraus Breast ultra scanning

No niin! Ultrassa käyty, eikä se onneksi ollut niin kamala kokemus kuin kuvittelin. Hoitaja pyysi minut huoneeseen ja pyysi riisumaan paidan ja rintaliivit ja asettumaan makuulle tutkimuspöydälle. Ensin ajattelin, että tässä sitä nyt tissit paljaana makoillaan odottamassa lääkäriä, mutta hoitaja laittoi päälleni liinan siksi aikaa kun odottelin. Ihan miellyttävästi siis oli tuo tilanne järjestetty. Lääkäri oli mies, kuten arvelinkin, mutta ihan mukavan oloinen. Hän teki työnsä ja totesi, ettei mitään poikkeavaa löytynyt ja lähti huoneesta. Hoitaja lupasi tuoda lääkärin lausunnon, kunhan se on valmis. Odotin sillä aikaa labraan pääsyä ja hoitaja toikin lausunnon jo ennen kuin ehdin käydä labrassa.

Verikokeen ottaja hiukan hämääntyi kun lähete olikin jostain muualta kuin heidän lääkäreiltään ja kyseli, että kelle ne tulokset annetaan. Missään vaiheessa kukaan ei kuitenkaan sanallakaan maininnut mitään tulevasta operaatiosta. No, kaikki hyvin onneksi verikokeissakin, normaalit arvot. Huh, nyt on taas yksi jännitettävä vähemmän. Voi keskittyä täysillä jännittämään itse leikkauspäivää!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Well… :) Ultra scanning is done now. Luckily it was not that horrible experience that I expected. The nurse asked me to scanning room and to take off my shirt. Then she asked me to lay down on bed, first I thought that well here I lay down topless waiting the doctor to come in to room. But then nurse covered my breasts with sheet which was there until the examination started. The doctor was a man as I expected, but very relaxed and young person. He made his scanning, told me that everything is okay and then he left the room. The nurse promised to bring me the doctor´s ultra scan-report when it is ready. While the doctor was finishing his examination report, I visited the lab to have the blood tests. In the lab the nurse was little confused that who is going to get these results after I didn´t came to lab from one of their own doctors. Well, I only explained that I need those papers for my plastic surgery hospital and after all there was no problems at all. All the tests went fine, now I can only prepare myself for the big day!